Mitä mulle kuuluu?

Kiitti, ihan hyvää! Tai no...

Marraskuinen kotisuomen kierros meni kisojen kannalta vähän miten sattuu. Ainoastaan maailmancupin suoritukseen (2,71 pataan ja sija 50.) olin tyytyväinen. Eurooppacupin puikat menivät harmittavasti molemmat pihalle ja suurpuikastakaan ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Myös FIS-kisat Pyhällä menivät penkin alle. 34 pistettä suurpuikasta tai 28 puikasta eivät paljoa lohduta. Taas on siis tullut mietittyä, minkä takia tätä tehdään ja miten pääsen pettymyksistä eteenpäin. Puolentoista viikon tauko mäkihommista tulikin ihan hyvään paikkaan. Nyt ollaan taas valmiina uusiin koitoksiin!

Tuloksia: http://data.fis-ski.com/dynamic/athlete-biography.html?sector=AL&competitorid=157637&type=result

Ja videopätkä Levin maailmancupista

Matkustimme eilen Südtirolin Suldeniin (Italialaisittain Solda) ja tänään oli ensimmäinen mäkipäivä. Vaikka lumitilanne alpeilla on yleisesti ottaen poikkuksellisen heikko, tällä riittää kyllä lunta. Rinteeseen 3000 korkeusmetrin tienoille on satanut uutta puuteria kymmeniä senttejä. Pehmeästä lumesta huolimatta saimme yllättävän hyvät puikkatreenit aikaan. Treenit täällä jatkuvat tämän viikon. Ensi viikolla ohjelmassa on eurooppacupin kisoja akselilla San Vigilio - Obereggen - Pozza di Fassa. Oletuksena siis, että rinteet saadaan kuntoon siihen mennessä. Pidetään peukkuja!

Maailmancup lähestyy

Paljon on ehtinyt tapahtua edellisestä, jo kuukauden takaisesta päivityksestä. Tässä pieni lyhennelmä tapahtuneesta:

Syksyn viimeinen jäätikköleiri Hintertuxissa keskeytyi kahden päivän jälkeen alpeille iskeneen lumimyräkän seurauksena. Osittain tämän vuoksi lokakuu piti sisällään hyvin vähän laskupäiviä. Rinteen sijaan olenkin ehtinyt viettää aikaa armeijan leivissä sekä yllättävän paljon myös kotipuolessa.

Myös syyskuussa lentopallossa murtunut pikkusormi alkaa olla kunnossa. Iso kiitos sairaala NEO:lle asianmukaisesta hoidosta.

Lähtötilanne näytti tältä. Kiitos NEO!

Kotimaan lumikausi alkoi viikko sitten Leviltä. Kelit kohtelivat meitä paremmin kuin hyvin. Pääsimme laskemaan huippuolosuhteissa Levi Blackissa. Treeniseurakaan ei ollut hitaudella pilattu laskiessamme muun muassa Ruotsin maajoukkueen sekä Felix Neureutherin kanssa samalla radalla. On hyvä päästä välillä maailman huippujen sekaan, jotta näkee, missä mennään. Tällöin on hyvä vertailla, mitä huiput tekevät itseä paremmin ja missä suurimmat erot tulevat.

Viime viikko piti sisällään myös karsintoja kauden avaaviin kisoihin Levillä. Maailmancupin karsintojen voitto tarkoittaa, että asetun viiksen taakse sunnuntaina laskettavaan pujotteluun.

Selvisin myös kunnialla Eurooppacupin suurpujottelukarsinnoista. Ensi viikolla laskettavissa EC-kisoissa pääsen siis pujottelun lisäksi kakkoslajin pariin.

Tulevista kisoista ehdottomasti tärkeimmät tavoitteet ovat Eurooppacupin pujotteluissa. Ensimmäisillä laskuilla tulee selviytyä 60 joukkoon, jotta pääsee toiselle kierrokselle. Varsinainen tavoite on kuitenkin saada 30 ensimmäiselle jaettavia cup-pisteitä taskuun.

Maailmancup on myös loistava tilaisuus ottaa pojasta mittaa. Pistesijoille selviytymiseen tarvitaan nappilasku, eikä varmisteluun todellakaan ole varaa. Niissä karkeloissa minulle ainoa järkevä tapa on laskea isolla riskillä ja toivoa, ettei isompia virheitä tapahdu.

Viime vuoden Levin maailmancupista. Kuva: Kari Kantola

Tällä hetkellä treenaamme Sallassa. Valitettavasti lämmin keli ja vesisade ovat pitäneet huoltoryhmän ponnistuksista huolimatta rinteen huonossa kunnossa, eikä laskemisesta tule oikein mitään. Kelien pitäisi kuitenkin parantua. Luultavasti saamme vielä hyvät viimeiset treenit ennen kisoja.

Salla. Monipuolinen rinne.

Zermatt/Hintertux

Kahden viikon mittainen leiri on jo pitkällä. Riensin suoraan intistä Sveitsin Zermattiin. Siellä harjoittelimme neljä päivää tasapuolisesti pujottelua ja suurpujottelua. Säät suosivat jälleen. Sunnuntaina siirryimme Itävallan puolelle. Maanantaina kävimme Maxin ja Joonaksen kanssa hakemassa ja muokkaamassa kuntoon uudet Fischerin monot. Tiistaina pidimme vielä huilipäivän.

Keskiviikosta asti olemme puikanneet Hintertuxin jäätiköllä. Räntä-, vesi ja lumisade sekä sumu
häiritsivät ensimmäisiä päiviä. Pohjalla oleva liukas jää on kuitenkin ollut pelastus ja harjoituksista on saatu ihan kohtalaisia. Vaikeampaakin pintaa on tärkeää laskea, sillä talven kilpailuissa lähtönumeroni todennäköisesti hipovat taivaita eikä rata todellakaan tule olemaan puhdas. Myös Zermattissa ollut astetta pehmeämpi pakkaslumi toi hyvää vaihtelua treeneihin.

Tämän päivän olosuhteet olivat todella hyvät, mutta todella vaikeat. Huomenna luvassa lisää puikkaa. Sunnuntaina vietämme lepopäivää, jonka jälkeen hommat jatkuvat vielä kolme päivää.

PS. Matkalla Zermattista Itävaltaa kohti löytyi yksi hienoimmista paikoista, missä olen ikinä käynyt: Furkapass eli Furkasola. Pysyi nimittäin nenä aika tiukasti kiinni ikkunassa... Suosittelen.

Kun kaikki ei mene nappiin

Syksyn kolmannella leirillä ollessani en ole ikuisena pessimistinä oikein inspiroitunut kirjoittamaan tavallista kirjoitusta hyvistä kuulumisistani ja pelkistä aurinkoisista päivistä. Tällä kertaa keskityn niihin huonoimpiin hetkiin. Lepopäivänä tapoinkin aikaa kyhäten kokoelmavideota parhaista epäonnistumisistani, jotka kovalevylleni vuosien varrella on kertynyt. Jaa miten niin parhaista? Niille on hemmetin hauska nauraa jälkikäteen.

Alppihiihto on todella epävarma laji. Saatat olla laskemassa elämäsi laskua, kun yhtäkkiä kilpailu onkin ohi. Saksan Stefan Luitz oli laskemassa Sochin olympialaisten suurpujottelussa ensimmäisen kierroksen toiseksi nopeinta aikaa, kun suksi lipsahti epähuomiossa viimeisen kepin väärälle puolelle. Miksi? Englanniksi vastaus kuuluisi: "Shit happens." Muita syitä ei tarvita.

Luitzin otteet videon kohdasta 1:40.

Alppihiihdossa ero voittajan ja keskeyttäneen kilpailijan välillä on hiuksenhieno. Voittaja on aina voittonsa ansainnut, mutten tiedä voidaanko aina sanoa parhaan voittaneen? Tämän vuoksi arvostan maailmancupia arvokisoja enemmän. Lajissa, jossa koska vain voi tapahtua mitä vain, paremmuus vain määritellään mielestäni paremmin kahdeksan kuin yhden kilpailun perusteella.

Koska laji on todella henkinen, on pettymyksistä toipuminen alppihiihtäjälle pakollinen taito. Pettymyksiä tulee kuitenkin varmasti jokaiselle laskijalle enemmän kuin onnistumisia. Jo FIS:n rankingpisteiden laskutapa kertoo sen. Lajikohtaiset pisteet määräytyvät ainoastaan kauden kahden parhaan tuloksen perusteella, kun esimerkiksi minulla pujottelukilpailuja tuli viime kaudella 22 kappaletta. Parhaimmillaan laskin peräkkäiset neljä pujottelukilpailua ulos. Koko homma tuntui toivottomalta ja viimeisissä kilpailuissa keräsin itseni ajatuksella, ettei seuraava kilpailu voi enää mennä edellistä huonommin. Tällaisen pettymysputken aikana käyty henkinen taistelu on opettavaisimpia asioita koko lajissa. Lopulta putki loppuikin parhaassa mahdollisessa paikassa nuorten MM-pujottelussa. Kaikki taakka olikin kerralla poissa harteilta ja onnistuminen tuntui sata kertaa tavallista paremmalta.

Meikäläisen lasku kohdasta 17:10

Jokaiseen kilpailuun on kyettävä lähtemään puhtaalta pöydältä. Seuraava onnistuminen saattaa tulla seuraavassa kilpailussa tai ensi kaudella. Ainoa, mitä sen eteen itse voi tehdä, on antaa parhaansa radalla ja katsoa mihin se riittää. Suomalaisurheilijoita haukutaan tästä kliseestä ja siitä, ettei "uskalleta voittaa". Tiedän kuitenkin olevani radalla aina yksin enkä ikinä tarkalleen tiedä, mitä voittoon vaaditaan. Siispä laitan suksen leikkaamaan ja toivon parasta.







Hieman voisin kuitenkin kertoa vielä tämänhetkisistä kuulumisistani. Leiri on lopuillaan ja se on kulunut jälleen tiukasti pujottelun merkeissä. Kelit ovat olleet jälleen uskomattoman hyvät. Tunnelmaa on kuitenkin laimentanut kaksi päivää pilannut flunssa ja lentopallossa vääntynyt pikkusormi. Laskussa voi jo huomata syksyn aikana tapahtunutta kehitystä ja Fischeriltä tulleet uudet välineet toimivat erinomaisesti.

Saas-Fee ei ole ruma paikka

Loppuun vielä pientä todistusaineistoa siitä, mitä kolmessa vuodessa on saatu aikaan. Rinne ei ole ihan helpoimmasta ja loivimmasta päästä...

II: Saas-Fee

Morjens! Tulipa pitkä tauko ilman uutta kirjoitusta. En päässyt leirillä jostain syystä bloggeriin päivittämään uutta tekstiä.

Olimme siis leirillä Sveitsin Saas-Feessa. Omalta osaltani harjoittelu keskittyi lähes täysin pujotteluun.Yhtenä päivänä sain kuitenkin vähän tuntumaa suurpuikkaankin. Päinvastoin kuin edellisellä leirillä, olosuhteet hipoivat täydellisyyttä: pientä pakkasta riitti pitkälle keskipäivään asti jolloin yöllä jäätynyt rinne pysyy huippukunnossa koko harjoitusten ajan. Viimeisenä päivänä kuitenkin satoi rankasti, eikä mäkeen ollut asiaa.

Laskemisen hyvissä olosuhteissa elokuussa mahdollistaa rinteiden sijainti yli 3000 metrissä. Lisäksi olemme aikaisin aamulla liikenteessä, jolloin lämpötilat eivät ehtineet nousta liian korkealle. Iltapäivällä aurinko pehmentää yleensä rinteen sohjoksi.

Kuinka aikaisia aamumme syksyn leireillä ovat? Tässä esimerkki päivän ohjelmasta menneeltä leiriltä:

5.30 Herätys

5.45 Aamupala

6.30 Hissi aukeaa, sitä ennen kannattaa olla paikalla

7.15 Perillä jäätiköllä, lämmittelyä harjoitusta varten, monot ja muut varusteet päälle, siirtyminen ratapaikalle

n. 7.35-11.00 Mäkitreeni. Alkuun vapaalaskua jonka jälkeen siirtyminen radalle. Pieniä juoma- ja välipalataukoja on hyvä pitää, jotta jaksaa loppuun asti

11.00-11.45 Siirtyminen takaisin hotellille

12:00 Lounas

12:30-16:00 Videoanalyysit päivän laskuista, lepoa, vapaa-aikaa

16:00-18:00 Kuivaharjoitukset: voima- liikkuvuus- ja nopeusharjoittelua, lenkkeilyä, pelejä tms.

19:00 Päivällinen

21:00 Nukkumaan

Palasin leiriltä Suomeen myöhään tiistai-iltana, josta matka jatkui suoraan kasarmille nukkumaan. Torstai-aamulla lähdimmekin jo perjantaihin asti kestävälle metsäleirille. Viikonloppu onkin kulunut väsyneissä merkeissä sekä lumi- että metsäleirin rasitusten vuoksi. 

Tuleva viikko kuluu Santahaminassa ja ohjelma on sekoitus urheilua ja sotilaskoulutusta. Viikon päästä onkin taas aika lähteä takaisin suksille, jälleen Saas-Feehen.

"Daalinpoikaki tulee sieltä!"

 Aamun matkalla kohti ratapaikkoja

Jensin kanssa tauolla

Iltapäivän palauttava lenkki

Lepopäivänä käytiin katsomassa paikallisen futisjoukkueen otteita 

 

Jetulta plagioitu taukokuva

Eka leiri purkissa

Säät eivät osuneet kohdallemme Stelviossa. Lämpimät säät pitivät rinteen pehmeänä suuren osan ajasta. Pehmeinä päivinä piti vain yrittää saada laskemisesta se vähä irti, mitä oli otettavissa. Saimme kuitenkin kolme hyvää laskupäivää. Leirin viimeisenä päivänä olosuhteet olivat jopa lähes täydelliset puikkatreenejä varten.

Viime yönä saavuin kotiin. Ohjelmassa seuraa kuivatreeniä sekä pari päivää vihreät päällä. Lumileikit jatkuvat puolentoista viikon kuluttua Sveitsin Saas-Feessa.


Tässä pieni pätkä meikäläisen laskua kauden ensimmäisesta puikkatreenistä:

Kelien vuoksi leirillä oli reilusti tyhjää aikaa ja meno näytti välillä hieman hämärältä. Tässä meneillään minigolfpelit:

Passo dello Stelvio

Kaksi lumipäivää takana.

Uusi kausi alkoi lennolla Milanoon. Ajomatkalla kohti määränpäätä eivät olosuhteet todellakaan näyttäneet lupaavilta. Perillä meidät otti vastaan reipas vesisade ja 7 lämpöastetta. Fiksuna matkaajana olin varustautunut sään mukaisesti sortseihin ja T-paitaan.

Majoitumme lähes 3000 metrissä, joka tuo oman haasteensa päivän rasituksista palautumiseen. Harjoittelussa tulee siis ennen kaikkea keskittyä laskemiseen, eikä kovin rasittaviin fysiikkatreeneihin mielestäni kannata käyttää ylimääräistä energiaa. Tähän mennessä väsymys on vielä hyvin kurissa.

Paikkana Stelvio on karu ja elämä rajoittuu täysin hotellin ja rinteen välille. Paikalla onkin ainoastaan harjoitusryhmiä, joille riittää kun on rinne laskettavana.

Eilen menimme ensi kertaa mäkeen pienen aamuisen arpomisen jälkeen. Sumun takia näkyvyys oli huono ja lämmin sää oli pehmentänyt rinteen. Laskimme kuitenkin suhteellisen paljon hakien tuntumaa sekä puikka-, että suurpuikkasuksiin.

Tänään vastoin kaikkia odotuksia aurinko toivotti hyvää huomenta täydellä teholla. Kovimmat sekopäät olivatkin laittaneet radan pystyyn jo kuuteen mennessä. Olosuhteet olivat hyvät, joskin rinne pehmeni hiljalleen päivän mittaan. Ohjelmassa oli perusasioiden hiomista yhtä lailla radalla kuin sen ulkopuolella, pääasiassa suurpujottelun osalta. 3,5 kuukauden kesätauko ei ole onneksi juurikaan kadottanut laskutuntumaa. Tämä on tottakai hyvä lähtökohta kauteen.

Kuten jälleen tuli todettua, alpeilla harjoitteluun tuo haastetta jatkuvasti vaihteleva sää. Ottaen kuitenkin huomioon, että tänään on elokuun ensimmäinen päivä, ovat asiat hyvin. Toivotaan loppureissulle parasta.

Eilinen näytti tältä

Tänään oli hyvä.

Leiristä toisenlaista näkökulmaa voitte hakea osoitteesta http://www.skisport.fi/blogit/unelmien-alppimatka/. Kirjoittajana toimii Juha Haavisto, joka pääsi leirille mukaan "Unelmien äkkilähtö"-kampanjan myötä.

Lunta kohti

Vihdoin on taas tämä aika vuodesta. 

Keskiviikkona alkaa siis kausi 2014-2015, kun suuntaan maajoukkueen mukana Italian Alpeille Passo Stelvioon. Luvassa on tekniikkalajien treeniä noin viikon päivät. Kuulemani mukaan lumitilanne on jopa poikkeuksellisen hyvä ja olosuhteiden pitäisi olla kunnossa. Toivotaan suotuisia säitä ja jäisiä rinteitä.

Ennen lumileiriä menen kuitenkin vielä pyörähtämään armeijan metsäleirillä. Tätä kirjoittaessani olenkin matkalla sinne.

Kulunut viikko on mennyt jälleen tiukasti treenin parissa Pajulahdessa Urheilukoulun valmennusleirillä. Tässä hieman todistusaineistoa:

Vähän erilaista treeniä...

...ja vähän tavallista treeniä. Painoa tangossa sopivasti.

Isot kiitokset kuluneista treeniviikoista kaikille mukana olleille!

Treeni, ruoka, lepo

Koko kolmikko on nyt kunnossa. 

Viikko on kulunut Pajulahden urheiluopistolla Urheilukoulun valmennusleirillä. Keskittyminen on ollut todellakin ainoastaan olennaisessa. Lähes kaikki aika, mikä ei ole kulunut urheilun parissa, on vietetty joko ruokapöydässä tai sängyssä.

Treenien kannalta viikko on ollut todella monipuolinen. Aiheina kaikkea tavallisista nopeus- ja voimatreeneistä jääkiekon ja jalkapallon kautta kuntonyrkkeilyyn. Viikko huipentui tänään crossfit-tyyliseen kuntopiiriin, jossa kaikki jäljellä olevat mehut otettiin irti. Siitä olikin hyvä lähteä viikonlopuksi kotiin vetämään viimeiset treenit ja palautumaan toista kovaa treeniviikkoa varten. Maanantaina alkaa toinen vastaava treeniviikko samaisessa paikassa. 

Nyt ollaan asian ytimessä.

 Minä, Eemeli Pirinen, lajivastaava Mikko Kurkela, Max Luukko, Jussi Taka, Otso Räisänen. Kameran takana "apukoutsi" Joona Sallinen

 Punttinurkkauksen arkea

Eemelille jäi positiivinen kokemus frisbeegolfista 

 Iltajumpat kelin kunniaksi ulkona

Kesä parhaasta päästä

Jahas, pari viikkoa edellisestä postauksesta kulunut. Mitä siinä ajassa on tapahtunut?
Viikot ovat kuluneet armeijassa, uudempi näistä metsässä. Edellinen viikko meni treenien kannalta vähän metsälleen mahataudin ansiosta. Viikon kuitenkin kruunasi valinta Turun yliopistoon lääketieteen lisensiaatin opintoihin.

Viime lauantaina pääsin myös kokemaan aika harvinaista herkkua purjelentämisen muodossa. Todellakin once-in-a-lifetime -kokemus. Lensimme kaksipaikkaisella opetuskoneella, jossa molemmilla on ohjaimet. Pääsin itsekin hiukan kokeilemaan ohjaamista. Varsinainen kuski pisti myös meikäläisen vähän pelkäämään. Siitä video alempana.

Tämän viikon metsäleiri oli rankka ja sitä seurasi alokasajan loppuminen ja jääkäriksi nimitys sotilasvalassa. Tämän jälkeen olikin hyvä ottaa viikonloppu rennosti. Syöksyin suoraan sunnuntaihin asti kestäneelle purjehdukselle Turun saaristossa. Hyvät kelit ja hyvä porukka teki todellakin reissusta tekemisen arvoisen. Hienot kaksi viikkoa on kyllä ollut.

Nyt on viikon rasituksista kaikin puolin palauduttu ja huomenna on hyvä aloittaa tehokas treeniviikko Pajulahdessa Urheilukoulun valmennusleirillä. Seuraavat kaksi viikkoa on tarkoitus painaa täysillä treeniä ennen ensimmäistä lumille lähtöä.

Kiitos Markku hienosta kyydistä

Onneksi ei menny laskuvarjohommiksi. 

 Kokemäenjoki

Sakkaus, syöksykierre ja pari silmukkaa. Voitti vuoristoradat. Ei pelottanut.

 Jääkäri Dahl kuittaa

Jurmo

Kapteeni Kalle Dahlin miehistö

 Kuva: Minna Viinikka

Kuva: Minna Viinikka

Loppuun pieni purjehduspätkä. Isot kiitokset hyvälle porukalle ja Juhanille veneen lainasta

4 viikkoa takana armeijan "harmaissa"

Kesä lähti omalta osaltani vauhdikkaasti käyntiin heti YO-juhlien jälkeen valtion leirillä luonnonkauniissa Helsingin saaristossa. Astuin siis varusmiespalvelukseen Puolustusvoimien Urheilukoulussa, palveluspaikkanani Santahamina. Itseni lisäksi siellä aloitti noin 60 "talvilajien" urheilijaa. Lajeja ovat muun muassa jääkiekko, salibandy, lentopallo ja eri kamppailulajit. Alppihiihtäjiä on mukana lisäkseni joukkuekaverit Max Luukko ja Eemeli Pirinen. Urheilukoulu on huippu-urheilijalle hyvä mahdollisuus suorittaa varusmiespalvelus jatkaen samalla aktiivista urheilu-uraa.

Peruskoulutuskauden ensimmäiset kolme viikkoa menivät tiukasti sotilaskoulutuksen merkeissä. Tällä viikolla olimme kuitenkin Urheilukoulun valmennusleirillä Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Viikko oli harjoittelun kannalta todella tehokas ja viikonloppu meneekin pääosin huilatessa. Ryhmähenki leirillä oli loistava, etenkin omassa lajiryhmässämme (alppihiihto, freestyle ja lumilautailu). Hyvä porukka antaa hyvän motivaatiota treenaamiseen ja toki myös armeijan ikävämpiin puoliin.

Ensimmäiselle lumileirille lähtöön on enää kuukausi. Silloin suuntaan maajoukkueen mukana Italian Passo Stelvioon. Treenimahdollisuuksista on siis otettava irti kaikki mahdollinen vähiin käyvien viikkojen aikana, etenkin kun armeija on käytävänä. Onneksi Santiksesta löytyy puitteet tähän.

Valitettavasti en voi armeijasta kovin yksityiskohtaisesti kertoa. Se meiltä on kielletty.

Loppuun vielä kuvia viime ajoilta:

EI NAURATA!!!

Kuva: Eemeli Pirinen

Treeniä Santiksessa

Kuva: Eemeli Pirinen

Kisakallio

Urheilukoulun alppi- ja freestylemiehet sekä lajivastaava

Kausi meni ja nyt nokka kohti armeijaa!

Suunnitelmana oli aloittaa blogin kirjoittaminen toden teolla jo viime kesänä. Vielä silloin homma nyt ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin. Tästä päivästä eeteenpäin aion kuitenkin aktivoitua blogin saralla ja päivitellä kuulumisia säännöllisesti.

Ajattelin tehdä tähän pienen yhteenvedon menneestä kaudesta.

Kausi erosi siinä mielessä aikaisemmista, että vietin myös varsinaisen talven aikana merkittävästi aikaa Keski-Euroopassa kovatasoisia kisoja kiertäen ja "isoissa mäissä" treenaten. Kausi alkoi jäätikköleireillä Itävallan ja Sveitsin lumilla. Kisakauteen sain hienon avauksen päästessäni karsinnoista mukaan Levin Maailmancupiin. Olinkin suoritukseeni varsin tyytyväinen ollessani ensimmäisen kierroksen 64. Toki toisen kierroksen paikkaan oli vielä monta miestä ohitettavana, mutta ajallisesti vain 1,5 sekuntia.

Sain kauden mittaan hyvää kokemusta tulevaa kautta varten Eurooppa-cupin kilpailuista Italian Pozza di Fassassa ja Bulgarian Borovetzissä. Ensi kaudella kilpailujen pääpaino tuleekin toivon mukaan olemaan Eurooppa-cupissa.

Positiivisena juttuna kauden keskivaiheilla oli Ruotsin Lyckselessä saavutetut kaksi FIS-kilpailuvoittoa. Ennen niitä olin voittanut vain yhden FIS-kilpailun ja tunsin saaneeni jonkinlaisen "kirouksen" purettua. Kakkos-kolmossijoja kun oli kertynyt jo suurempi määrä. Kaudella kertyi loppujen lopuksi 6 voittoa.

Maaliskuussa Slovakian Jasnassa järjestetyissä nuorten MM-kilpailuissa osallistuin pujotteluun ja suurpujotteluun. Pujottelun 17. sijaan olin varsin tyytyväinen, etenkin kisoja edeltävän pitkän pettymysputken jälkeen. Suurpujottelussa lähtönumerolta 84 ei ollut ihmeitä tehtävissä, lopullinen sijoitus 49.

Kauden ehdoton huipennus joka mielessä oli pujottelun miesten Suomen mestaruus huhtikuussa Rovaniemellä. Tavoitteista hieman alakanttiin mennyt kausi kun sai loistavan päätöksen kauden viimeisissä kilpailuissa.

Toukokuussa sain tiedon valinnasta B-maajoukkueeseen ja puolustusvoimien urheilukouluun. Varsinainen joukkuepaikka ja pujottelun maailmanlistan sijoitus 125 paikkeilla antaa varsin loistavat asetelmat ensi kaudelle.

Ja aivan, pääsimpähän myös ylioppilaaksi. Juhliin on enää kolme päivää aikaa. Kirjoituksetkin menivät varsin loistavasti, lopullisena saldona 5 laudaturia ja 2 eximiaa.

Muutin myös keväällä Kuusamosta takaisin kotipuoleen. Ehdin Kuusamossa asua kolme vuotta. Samalla loppui aikani Rukan alppikoulussa, jonka varmasti muistan loppuelämäni ja jota kenties tulen haikeasti muistelemaan. Onneksi lajin parissa tulen olemaan yhä tekemisissä samojen kasvojen kanssa.

Armeijan leipiin astun heti ensi maanantaina 2.6. Urheilukoulussa Helsingin Santahaminassa. Urheilukoulun ansiosta pystyn suorittamaan asepalveluksen ja urheilemaan aktiivisesti sen aikana.

Tässäpä vielä muutama kuva matkan varrelta:

Ruotsin Lyckselessä pujuttelemassa voittoa kohti. Pakkasta taisi olla 25 asteen luokkaa. Kuva: Mika Pelli

Jasna, Slovakia, nuorten MM-pujottelun maalialuetta

Aikaisissa aamuherätyksissä on puolensa. Kuva lokakuulta Mölltalin jäätiköltä Itävallasta.

Jens Henttisen kanssa rento meininki ennen nuorten MM-puikan toista laskua. Jens lopulta 6., meikäläinen 17. Kuva: Janne Haarala

Legendaarisen Alta Badian treeneissä tappelin keppien kanssa. Turpaan tuli sillä kertaa.

Kauden ehdoton huipennus Rovaniemellä: Suomen mestaruus. Kuva: Kari Kantola