Ohi on

Kausi nimittäin. Intissä TJ on vielä 12.

Mutta joo, on ollut vähän hiljasta? Päivittelyt ovat jääneet tuonne Facebookin puolelle. Sinne on vaan niin kätevä laitella yksittäisiä kuvia ja lyhyitä päivityksiä päivän puuhista. Täällä pitäis aina jaksaa kertoa vähän syvemmin ja pidemmin. No, tässä ois nyt sitä syvempää ja pidempää sitten! Eli miten on kausi mennyt?

Kausi alkoi Keski-Euroopan jäätiköiltä, joilla tuli treenattua heinäkuun lopulta lokakuuhun asti. Marraskuu kului Suomessa, lähinnä Levillä sekä kauden ensimmäisten kisojen, että treenien parissa. Joulukuusta helmikuuhun hommat keskittyivät milloin minnekin päin Keski-Eurooppaa. Maalis-huhtikuussa lätkyteltiin kotilumilla ja länsinaapurissa.

Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? Erikoistuminen pujotteluun, onnistumiset FIS-kisoissa, rämpiminen Eurooppacupeissa, kaksijakoiset kisat, tunteiden vuoristoradat ja mielettömän hienot treenipäivät mahtavissa paikoissa.

Entäpä tulokset? FIS-pisteet eivät laskeneet, mutteivat myöskään merkittävästi nousseet. Sain kuitenkin paremmin vakiinnutettua tasoni pisteideni mukaisiksi. Kevään kisat sujuivat paremmin kuin hyvin. Kovin juttu niistä lienee pujottelun SM-hopea. Pari tosi hyvää päivää osui myös Keski-Euroopan FIS-kisoihin. Lopetin kauden urani pisimpään ulosajottomaan putkeen (13 kisaa), joka ei ole vieläkään katkennut. Suurpujottelun SM-kisoissa laskin treenimääriini nähden hyvin ja yllätin itsenikin positiivisesti. Kauden loputtua sain vielä tiedon kuuluvani yhä ensi kaudella B-maajoukkueeseen.

Tällä kaudella toden teolla alkanut eurooppacup-ura ei oikein ottanut tuulta alleen. Ulosajot painoivat, enkä huonokuntoisilla radoilla saanut tarpeeksi rohkeaa laskemista aikaiseksi. Kauden suurin pettymys oli nuorten MM-pujottelussa toisen kierroksen tiputus sijalta 9 sijalle 20.

Kauden saavutuksia:

-pujottelun SM-hopea
-viisi kertaa alle 20 pistettä pujottelussa
-parhaat tulokset 14 ja 16 pistettä (Zagreb ja Sundsvall)
-ensi kaudelle 15 pistettä ja maailmanlistan sijoitus 150 paikkeille
-kuusi podium-sijaa
-ruotsinmestaruuspujottelun 4. sija
-nuorten MM-pujottelu 20. sija
-Levin maailmancup 50. sija
-10 Eurooppacup-starttia, paras sijoitus 43.
-sotilaiden joukkuemaailmanmestaruus suurpujottelussa
-suurpujottelun SM 7.

Kausi ei kokonaisuudessaan ollut mitään ilotulitusta. Tärkeintä kuitenkin on, että tiedän kehittyneeni laskijana. Parhaiten huomaan sen vertaamalla viimeisimpiä laskuvideoita vuoden takaisiin.

Laitanpa siis tähän kauden parhaan yksittäisen kisalaskun. Kyseessä todella kovatasoinen Obdachin FIS-pujottelu, jossa laskin ensimmäisellä kierroksella numerolta 16 sijalle 3. Tämä lasku enteili hyvää, sillä seuraavassa kisassa Kroatian Zagrebissa laskin kauden parhaan tuloksen.

Maria Almin Hinterreit toimi hyvänä treenitukikohtana Keski-Euroopan reissuilla

Pozza di Fassa oli kanssa ihan ok

Junnu-MM Hafjellissa oli talven hienoimpia reissuja

 Ruotsin Bodenista tuli sotilaiden maailmanmestaruus

 Ei ollut olympiamitalistista vastusta

 SM-suurpuikasta irtosi 7. sija. Kuva: Jussi Väätäinen

Kuva: Jussi Väätäinen 

Kuva: Jussi Väätäinen 

SM-pujottelu. Kuva: Jussi Väätäinen

Lopuksi haluaisin osoittaa todella ison kiitoksen kaikille tukijoilleni. Ilman teitä tämä ei olisi mahdollista!

Tammikuu pähkinänkuoressa

Tammikuun alkupuolella tuli tähänastisen kauden selkeästi paras onnistuminen. Zagrebin pujottelusta 3. sija ja 14 FIS-pistettä. Pari päivää aikaisemmin laskettu kisa Itävallan Obdachissa uumoili jo hyvää. Laskin kuuman ryhmän ulkopuolelta ensimmäisen kierroksen kolmanneksi. Tämä kisa loppui kuitenkin sijalle 14.

 Vähän voi jo hymyillä...

 Zagreb

Obdachin taivas oli tulessa

Kisareissujen välissä treenasimme pääosin Itävallan Maria Almissa, josta on jo muotoutunut jonkinmoinen maajoukkueen tukikohta. Olosuhteet vaihtelivat jatkuvasti, eikä kahta samanlaista treenipäivää varmastikaan ollut.

Fischer test centre

Kirchbergissä laskin elämäni kovatasoisimman FIS-kisan. Sieltä tuloksena 15. sija. Kisa meni kyllä hyvin, mutta pisteillä ei juhlittu kovan tason vuoksi.

 Sattumalta tuli tällainenkin nähtävyys nähtyä: Kitzbühelin syöksyrinne.

Kuun viimeiset laskupäivät kuluivat pitkästä aikaa suurpujottelun parissa. Hyppäsin tälle reissulle poikien tasoryhmä 1:n mukaan. Oli harvinaisen mukavaa laskea pitkästä aikaa alppikouluajan kavereiden kanssa. Luvassa oli ensin kaksi treenipäivää Slovenian Kranjska Gorassa ja sen jälkeen Filzmoosin kisat Itävallassa. Edellisistä suupuikkatreeneistä oli kulunut puolitoista kuukautta ja sen todella huomasi. Treenaamattomuuden tulos oli melko karmeaa.

 Kranjska Gora

Peltolan Kalle harvemmin hymyilee kuvissa...

 Filzmoos

Filzmoosin toisen päivän kisa peruttiin, joten ehdimme katsomaan Schladmingin iltapujottelua. Melkonen Itävaltalaisten kansanjuhla. Paikalla oli arvioiden mukaan noin 50 000 ihmistä. Monessako Suomen urheilutapahtumassa on yhtä paljon porukkaa?

Nyt yritän parannella itseni flunssasta, jotta olisin iskussa tiistain Eurooppacupin pujottelussa Saksan Oberjochissa. Siellä pitäisi olla hyvä mahdollisuus iskeä kovimpien laskijoiden taistellessa maailmanmestaruuksista Amerikan mantereella.

Uusia paikkoja, uusi vuosi

Morjens. Aattelin kertoa tämän kertaisen tarinan kuvien avulla.

Joulukuun alkupuolella oli parit EC-kisat Italian Obereggenissa ja Carezzassa. Nämä olivat osaltani pettymys. Obereggenissa ajoin ulos heti alkumetreillä. Carezzan kumpareikossa kova yritys ei myöskään tuottanut tulosta, vaan kohtalona oli karsiutuminen toiselta kierrokselta.

Tässä Obereggenin maisemaa kisan jälkeiseltä treenipäivältä:

Tuli testattua myös Ante Kostelicin radanmerkkaustaidot. Niistä voikin sitten olla montaa mieltä.

Carezzassa oli kiva mäki ja kivat maisemat. Kisaradan kunto oli eri juttu.

Carezzan jälkeen vuorossa oli joulutauko. Teki hyvää olla hetki rauhassa ja jättää pettymykset taakse.

Ennen vuodenvaihdetta oltiinkin taas tositoimissa, tällä kertaa Italian Champorcherissa (koitappa lausua). Laskumäärillä ei juhlittu, mutta laatua löytyi. Hemmetin hauska puikkamäki oli ainakin.

Vuodenvaihteessa siirryin minulle uuteen Ranskaan. Vuorossa Chamonix'n Eurooppacupit.

Se kuuluisa Mont Blanc:

Katsojia mahtoi olla enemmän kuin Levin maailmancupissa, vaikka keli oli... No, kuvien mukainen.

Ensimmäisen päivän ensimmäinen lasku oli hyvä ja riitti 43. sijaan. 30 joukkoon eli käännettyyn jäi eroa kuutisen kymmenystä.


Toisen laskun virheet tiputtivat lopulta sijalle 45. Tähän olen tyytyväinen, olihan se ensimmäinen tulos EC-puikasta ja aivan mukiinmenevä sellainen.

Kannustusjoukotkin oli kohillaan: veli Kalle, äiti, Marko ja kameran takaa löytyvä Timo

Toisen päivän kisa sisälsi enemmän valoa ja vähemmän vettä. Ensimmäinen kierros oli laskullisesti pettymys, mutta sijoitus 45 siedettävä. Toinen lasku päättyi kuitenkin ulosajoon, kun suksi lipsahti kepin väärälle puolen.

Kallen kanssa analysoitiin radan ratkaisun paikkoja.

Tällä hetkellä istun sängyllä Itävallan Maria Almissa. Täällä vuorossa treeniä ja mahdollisuuksien mukaan myös kisoja. Pujottelun EC-kiertue jatkuu kahden viikon päästä Kirchbergissa.

Mitä mulle kuuluu?

Kiitti, ihan hyvää! Tai no...

Marraskuinen kotisuomen kierros meni kisojen kannalta vähän miten sattuu. Ainoastaan maailmancupin suoritukseen (2,71 pataan ja sija 50.) olin tyytyväinen. Eurooppacupin puikat menivät harmittavasti molemmat pihalle ja suurpuikastakaan ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Myös FIS-kisat Pyhällä menivät penkin alle. 34 pistettä suurpuikasta tai 28 puikasta eivät paljoa lohduta. Taas on siis tullut mietittyä, minkä takia tätä tehdään ja miten pääsen pettymyksistä eteenpäin. Puolentoista viikon tauko mäkihommista tulikin ihan hyvään paikkaan. Nyt ollaan taas valmiina uusiin koitoksiin!

Tuloksia: http://data.fis-ski.com/dynamic/athlete-biography.html?sector=AL&competitorid=157637&type=result

Ja videopätkä Levin maailmancupista

Matkustimme eilen Südtirolin Suldeniin (Italialaisittain Solda) ja tänään oli ensimmäinen mäkipäivä. Vaikka lumitilanne alpeilla on yleisesti ottaen poikkuksellisen heikko, tällä riittää kyllä lunta. Rinteeseen 3000 korkeusmetrin tienoille on satanut uutta puuteria kymmeniä senttejä. Pehmeästä lumesta huolimatta saimme yllättävän hyvät puikkatreenit aikaan. Treenit täällä jatkuvat tämän viikon. Ensi viikolla ohjelmassa on eurooppacupin kisoja akselilla San Vigilio - Obereggen - Pozza di Fassa. Oletuksena siis, että rinteet saadaan kuntoon siihen mennessä. Pidetään peukkuja!

Maailmancup lähestyy

Paljon on ehtinyt tapahtua edellisestä, jo kuukauden takaisesta päivityksestä. Tässä pieni lyhennelmä tapahtuneesta:

Syksyn viimeinen jäätikköleiri Hintertuxissa keskeytyi kahden päivän jälkeen alpeille iskeneen lumimyräkän seurauksena. Osittain tämän vuoksi lokakuu piti sisällään hyvin vähän laskupäiviä. Rinteen sijaan olenkin ehtinyt viettää aikaa armeijan leivissä sekä yllättävän paljon myös kotipuolessa.

Myös syyskuussa lentopallossa murtunut pikkusormi alkaa olla kunnossa. Iso kiitos sairaala NEO:lle asianmukaisesta hoidosta.

Lähtötilanne näytti tältä. Kiitos NEO!

Kotimaan lumikausi alkoi viikko sitten Leviltä. Kelit kohtelivat meitä paremmin kuin hyvin. Pääsimme laskemaan huippuolosuhteissa Levi Blackissa. Treeniseurakaan ei ollut hitaudella pilattu laskiessamme muun muassa Ruotsin maajoukkueen sekä Felix Neureutherin kanssa samalla radalla. On hyvä päästä välillä maailman huippujen sekaan, jotta näkee, missä mennään. Tällöin on hyvä vertailla, mitä huiput tekevät itseä paremmin ja missä suurimmat erot tulevat.

Viime viikko piti sisällään myös karsintoja kauden avaaviin kisoihin Levillä. Maailmancupin karsintojen voitto tarkoittaa, että asetun viiksen taakse sunnuntaina laskettavaan pujotteluun.

Selvisin myös kunnialla Eurooppacupin suurpujottelukarsinnoista. Ensi viikolla laskettavissa EC-kisoissa pääsen siis pujottelun lisäksi kakkoslajin pariin.

Tulevista kisoista ehdottomasti tärkeimmät tavoitteet ovat Eurooppacupin pujotteluissa. Ensimmäisillä laskuilla tulee selviytyä 60 joukkoon, jotta pääsee toiselle kierrokselle. Varsinainen tavoite on kuitenkin saada 30 ensimmäiselle jaettavia cup-pisteitä taskuun.

Maailmancup on myös loistava tilaisuus ottaa pojasta mittaa. Pistesijoille selviytymiseen tarvitaan nappilasku, eikä varmisteluun todellakaan ole varaa. Niissä karkeloissa minulle ainoa järkevä tapa on laskea isolla riskillä ja toivoa, ettei isompia virheitä tapahdu.

Viime vuoden Levin maailmancupista. Kuva: Kari Kantola

Tällä hetkellä treenaamme Sallassa. Valitettavasti lämmin keli ja vesisade ovat pitäneet huoltoryhmän ponnistuksista huolimatta rinteen huonossa kunnossa, eikä laskemisesta tule oikein mitään. Kelien pitäisi kuitenkin parantua. Luultavasti saamme vielä hyvät viimeiset treenit ennen kisoja.

Salla. Monipuolinen rinne.

Zermatt/Hintertux

Kahden viikon mittainen leiri on jo pitkällä. Riensin suoraan intistä Sveitsin Zermattiin. Siellä harjoittelimme neljä päivää tasapuolisesti pujottelua ja suurpujottelua. Säät suosivat jälleen. Sunnuntaina siirryimme Itävallan puolelle. Maanantaina kävimme Maxin ja Joonaksen kanssa hakemassa ja muokkaamassa kuntoon uudet Fischerin monot. Tiistaina pidimme vielä huilipäivän.

Keskiviikosta asti olemme puikanneet Hintertuxin jäätiköllä. Räntä-, vesi ja lumisade sekä sumu
häiritsivät ensimmäisiä päiviä. Pohjalla oleva liukas jää on kuitenkin ollut pelastus ja harjoituksista on saatu ihan kohtalaisia. Vaikeampaakin pintaa on tärkeää laskea, sillä talven kilpailuissa lähtönumeroni todennäköisesti hipovat taivaita eikä rata todellakaan tule olemaan puhdas. Myös Zermattissa ollut astetta pehmeämpi pakkaslumi toi hyvää vaihtelua treeneihin.

Tämän päivän olosuhteet olivat todella hyvät, mutta todella vaikeat. Huomenna luvassa lisää puikkaa. Sunnuntaina vietämme lepopäivää, jonka jälkeen hommat jatkuvat vielä kolme päivää.

PS. Matkalla Zermattista Itävaltaa kohti löytyi yksi hienoimmista paikoista, missä olen ikinä käynyt: Furkapass eli Furkasola. Pysyi nimittäin nenä aika tiukasti kiinni ikkunassa... Suosittelen.

Kun kaikki ei mene nappiin

Syksyn kolmannella leirillä ollessani en ole ikuisena pessimistinä oikein inspiroitunut kirjoittamaan tavallista kirjoitusta hyvistä kuulumisistani ja pelkistä aurinkoisista päivistä. Tällä kertaa keskityn niihin huonoimpiin hetkiin. Lepopäivänä tapoinkin aikaa kyhäten kokoelmavideota parhaista epäonnistumisistani, jotka kovalevylleni vuosien varrella on kertynyt. Jaa miten niin parhaista? Niille on hemmetin hauska nauraa jälkikäteen.

Alppihiihto on todella epävarma laji. Saatat olla laskemassa elämäsi laskua, kun yhtäkkiä kilpailu onkin ohi. Saksan Stefan Luitz oli laskemassa Sochin olympialaisten suurpujottelussa ensimmäisen kierroksen toiseksi nopeinta aikaa, kun suksi lipsahti epähuomiossa viimeisen kepin väärälle puolelle. Miksi? Englanniksi vastaus kuuluisi: "Shit happens." Muita syitä ei tarvita.

Luitzin otteet videon kohdasta 1:40.

Alppihiihdossa ero voittajan ja keskeyttäneen kilpailijan välillä on hiuksenhieno. Voittaja on aina voittonsa ansainnut, mutten tiedä voidaanko aina sanoa parhaan voittaneen? Tämän vuoksi arvostan maailmancupia arvokisoja enemmän. Lajissa, jossa koska vain voi tapahtua mitä vain, paremmuus vain määritellään mielestäni paremmin kahdeksan kuin yhden kilpailun perusteella.

Koska laji on todella henkinen, on pettymyksistä toipuminen alppihiihtäjälle pakollinen taito. Pettymyksiä tulee kuitenkin varmasti jokaiselle laskijalle enemmän kuin onnistumisia. Jo FIS:n rankingpisteiden laskutapa kertoo sen. Lajikohtaiset pisteet määräytyvät ainoastaan kauden kahden parhaan tuloksen perusteella, kun esimerkiksi minulla pujottelukilpailuja tuli viime kaudella 22 kappaletta. Parhaimmillaan laskin peräkkäiset neljä pujottelukilpailua ulos. Koko homma tuntui toivottomalta ja viimeisissä kilpailuissa keräsin itseni ajatuksella, ettei seuraava kilpailu voi enää mennä edellistä huonommin. Tällaisen pettymysputken aikana käyty henkinen taistelu on opettavaisimpia asioita koko lajissa. Lopulta putki loppuikin parhaassa mahdollisessa paikassa nuorten MM-pujottelussa. Kaikki taakka olikin kerralla poissa harteilta ja onnistuminen tuntui sata kertaa tavallista paremmalta.

Meikäläisen lasku kohdasta 17:10

Jokaiseen kilpailuun on kyettävä lähtemään puhtaalta pöydältä. Seuraava onnistuminen saattaa tulla seuraavassa kilpailussa tai ensi kaudella. Ainoa, mitä sen eteen itse voi tehdä, on antaa parhaansa radalla ja katsoa mihin se riittää. Suomalaisurheilijoita haukutaan tästä kliseestä ja siitä, ettei "uskalleta voittaa". Tiedän kuitenkin olevani radalla aina yksin enkä ikinä tarkalleen tiedä, mitä voittoon vaaditaan. Siispä laitan suksen leikkaamaan ja toivon parasta.







Hieman voisin kuitenkin kertoa vielä tämänhetkisistä kuulumisistani. Leiri on lopuillaan ja se on kulunut jälleen tiukasti pujottelun merkeissä. Kelit ovat olleet jälleen uskomattoman hyvät. Tunnelmaa on kuitenkin laimentanut kaksi päivää pilannut flunssa ja lentopallossa vääntynyt pikkusormi. Laskussa voi jo huomata syksyn aikana tapahtunutta kehitystä ja Fischeriltä tulleet uudet välineet toimivat erinomaisesti.

Saas-Fee ei ole ruma paikka

Loppuun vielä pientä todistusaineistoa siitä, mitä kolmessa vuodessa on saatu aikaan. Rinne ei ole ihan helpoimmasta ja loivimmasta päästä...